tiistai 4. syyskuuta 2012

Viisi onnistunutta sivustoa

Vahvasti teemallinen sivusto

Vahvasti teemallisena sivustona voidaan pitää Grayling Landin pohjoiseen lähinnä harjuksen perhokalastukseen keskittynyttä sivustoa. Myös kyseisen yrityksen Facebook-sivusto on erittäin addiktoiva, varsinkin jos harrastaa kyseistä lajia. Samoin Youtube-kanavan parissa vierähtää helposti parikin alkukuun työpäivää ;) Ainakin itselleni todella toimiva ja arjesta irtauttava kokemus verkossa.

Draamallinen/jännittävä sivusto


Draamaa, kauhua ja jännitystä tarjoaa Sami Haaviston pyörittämä Horror Shopin kotisivu ja siellä toimiva verkkokauppa.Vaikka en itse Horror Shopin asiakaskuntaan ja potentiaaliin kuulukaan on ollut erittäin mukava seurata yrityksen kehittymistä ja profiloitumista erittäin erikoistuneelle kohderyhmälle. Ei kaikille kaikkea, vaan tíukka erikoistuminen ja profiloituminen kapealle sektorille. Rohkeaa, mutta tulosta tulee.

Räätälöitävä sivusto

Oletettavasti esimerkiksi räätälöitävästä sivustosta myös mobiilisivusto, jonka tarjoaa MTV3. Kyseisellä sivustolla koko etusivun uutistarjonta on profiloitavissa käyttäjän mieltymysten mukaisesti. Kyseessähän ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kun kyseistä ominaisuutta käytetään nettisivustolla. Mielestäni mobiilisivustolla kyseinen tapa toimia on erittäin hyvä, koska varsinkin mobiilissa käyttökokemus, helppous, ratkaisee paluun sivustolle.

Kokemus sekä verkossa että reaalimaailmassa

Esimerkiksi kokemuksesta sekä verkossa että reaalimaailmassa valitsin kivijalkapuodin, jolla on myös erittäin hyvä ja suosittu verkkokauppa. Salainen agentti. Sivut ovat erittäin hyvät, hyvin tehdyt, löytyvät hakukoneilla ja helppokäyttöiset. Myös Agentin Facebook-profiili tukee hienosti käyttäjän nettikokemusta.

Reaalimaailmassa Salaisen Agentin uusi myymälä palvelee asiakaskuntaansa kuuluvia ja tietysti myös kuulumattomia. Osa tämänkin esimerkkiyrityksen tarjoamasta on selkeästi erikoistavaraa ja suunnattu hyvin pienelle kohderyhmälle. Suurelle yleisölle löytyy kuitenkin laadukasta asiakaspalvelua sekä kattava valikoima "katu-uskottavaa" kaupunkivaatetta. Kokeilkaa, jos ei kyseinen yritys vielä ole tuttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti