Sähköisen liiketoiminnan opintoihin liittyen tuli tutustuttua Seth Godinin teokseen "What Matters Now". Pääpiirteissään teoksessa on kysymys siitä, että ihmisten tulisi ottaa oman onnensa avaimet omiin käsiinsä. Kirja on kokonaisuutena melko epäselvä eikä mielestäni pysy asiassa, mutta osa kirjassa käsitellyistä asioista osuu ja uppoaa. Otetaan näistä onnistumisista muutama esimerkki.
"In a digital world, the gift I give you almost always benefits me more than it costs"
Mielestäni tämä saattaa kuulostaa hieman keskinkertaiselta "jeesustelulta", mutta pitää täysin paikkansa ja toimii varsinkin nettibisneksessä. Otetaan tähän esimerkiksi vaikka Google, joka antaa yrityksille "ilmaiseksi" käyttöön loistavat työkalut, mutta hyötyy tästä ilmaisesta käytöstä varmasti eniten. Muitakin esimerkkejä voisi nostaa framille.
Zappos.com:n CEO Tony Hsieh vertaa blogipostauksessaan liiketoimia pokerin pelaamiseen. Hän nostaa esille neljä teemaa (Financial, Strategy, Education, Culture), joista mielelläni tartun strategian alta toteamukseen "toivo ei ole hyvä strategia". Tämähän pätee kaikessa liiketoiminnassa, varsinkin verkkobisneksessä. Verkkoliiketoiminta on täysin mitattavaa ja todennettavaa, joten pelkällä "musta tuntuu"-toiminnalla ei yleensä saavuteta parhaita tuloksia. Koulutusosiossa mainitaan myös tekemällä oppiminen, josta tämä meidänkin koulutksemme on erittäin hyvä esimerkki.
Jay Parkinson kirjoittaa omassa osuudessaan ihmisten omien toimien vaikutuksesta terveyteensä. Hän on ollut perustamassa Hello Health verkkopalvelua, joka kannustaa ihmisiä toimimaan oman terveytensä toimitusjohtajina. Hän kirjoittaa reseptejä, joita noudattamalla ihmiset pysyvät poissa hänen vastaanotoltaan. Hän myös kehottaa ihmisiä panostamaan oman terveytensä suojelemiseen yhtä paljon esimerkiksi ympäristön suojeluun. "What if being healthy became a social, not just a personal, cause"
Viimeisenä nostona voisin ottaa käsittelyyn Dale Doughertyn ajatuksia nykyisen ja tulevan koulutusjärjestelmän haasteista. Kuinka yhdistää oppiminen valtavasti kasvavaan digitaaliseen maailmaan, johon nuoret ovat joka tapauksessa integroitumassa? Miten todellinen ja "virtuaalinen" sekoittuvat ja mikä vaikuttaa mihinkin? Mikä on syytä ja mikä seurausta? John Dewey tiivistää koulutuksen olevan vain osa elämää eikä valmistautumista tulevaisuuden elämään. Vaikean kuuloinen lause ja hieman hankala kääntää...
"What Matters Today" on kokonaisuutena tosiaan sekava ja maailmanparannusmainoksilla täytetty kokonaisuus, josta kuitenkin nousee esille yksittäisiä hyviä ajatuksia.
Eli piditkö kuitenkin siis?
VastaaPoista